Lyhyet vierailumme naissa mahtavissa maissa ei todellakaan anna taydellista kasitysta maista ja niiden ihmisista mutta matkamme myota saamme vieda takaisin kotiin tuhansia muistoja ja elamaa muokkaavia kokemuksia, jotka kestavat ikuisesti!
Borneo, maailman kolmanneksi suurin saari. Ylittanyt kaikki odotuksemme. Luulimme lentavamme suoraan keskelle viidakkoa. Ei ihan. Kota Kinabalu aka KK, kaupunki johon saavuimme, on mukavan kokoinen, kaveltavissa oleva "cool" paikka. Taalla on jokaiselle jotakin ja kaikkea kaikille! Ja nyt ihan esimmaiseksi taytyy hehkuttaa (mita ei mitenkaan voi tehda tarpeeksi) hostelliamme ja ennen kaikea Walteria respassa. Ei ole mitaan mita Walter ei tekisi, jatka auttaa kaikessa, hymyilee on ystavallinen. Ehka mukavin ihminen maailmassa ikina! KK:ssa punkkaamme siis Borneo Gaya Lodgessa. Ei tyylikkaimmat huoneet mutta mukavat ja toimivat. Home away from home!
Olemme varanneet Borneolle kolmisen viikkoa koko reissusta. Ja aika kuluu taalla varmasti siivilla! Toivoimme paasevamme kiipeamaan Kaakkois-Aasian korkeimmalle vuorelle Mount Kinabalulle. Emme olleet kuitenkaan kehoituksista huolimatta tehneet ennakkovarausta 3-6kk etukateen ja jannitimme paastaanko ollenkaan. Kovin buukattuja nuo kiipeamiset ovat. Mutta onneksi on Walter! Aluksi meille ilmoitettiin, etta paasemme kiipeamaan toiseksi viimeisena paivanamme Borneolla. Mutta parin tunnin paasta Walter tuli kysymaan haluaisimmeko lahtea HUOMENNA!? Jotkut olivat peruuttaneet. Hieman meni pasmat sekaisin, oltiin jo orientoiduttu odotukseen ja juuri laitettu osa vaatteista pyykkipalveluun. Siina aivot raksutti molemmilla, onko meilla kaikki tarvittavat vaatteet ja siis nyt psyykkaamaan itseaan huomiseen koitokseen. Okei, se sopi loistavasti.
Aamulla minibussi nouti meidat hyvissa ajoin, 7.30. Matkaa KK:sta vuorelle oli 88km. Pilvet peittivat nakymaa, joten ei saatu vuoresta kuvaa matkalla. Kinabalu National Parkissa saimme oman oppaan, Igingin, opas on kiipeamisessa pakollinen. Saimme myos kiipeamisluvat. Tama lysti ei ole halpaa mutta jokaisen euron arvoista!
Saimme mukaan pakatun lounaan ja lahdimme kiipeamaan Iging kannoillamme. Han oli 59-vuotias ja kaynyt huipulla 20 kertaa, englannin taidoissa ei ollut kehumista. Kiipesimme 5 tuntia leiriin, joka sijaitsi 3272,7 metrissa. Matkaa sinne 7km. Matka oli aikamoista, valilla rappusia, suurimmaksi osaksi vain kivia pitkin nousua. Valilla satoi, toisinaan ei. Jatkuvaa sadetakin laittoa paalle ja pois. Vaatteet oli marat hiesta ja sateesta. Oltiin ihan jaassa kun paastiin leiriin. Saatiin dormihuone ihan itsellemme! Suihkussa ei pystynyt kaymaan koska lamminta vetta ei ollut. Paikassa ei myoskaan ollut lammitysta mutta tuplapeitto onneksi lammitti. Saimme hyvan paivallisen ja sankyyn mentiin jo klo 19. Oltiin ihan poikki, mutta uni ei tullut. Torkuttiin kunnes kello soi klo 01.45. Kahdelta oli aamupala ja 2.30 lahdettiin kiipeamaan huippua kohti. Nyt ei onneksi enaa satanut mutta oli kylma, vain muutama lampoaste. Oli aivan pilkkopimeaa. Meilla oli otsalamput, joiden valossa kiipesimme, taas rappuja ja kivia. Kunnes tulimme mielenkiintoiseen kohtaan. Vuorenseinama oli niin jyrkka, etta piti nousta koydesta kiinni pitaen. Kostea kiven pinta oli valilla liukas ja jalka saattoi liveta. Tassa vaiheessa mulle tuli taas ahdistus-paniikki. Pimeassa ei ollut mitaan tietoa kuinka suuri pudotus alla on jos ote lipsahtaa. Kaukana alhaalla nakyi kaupunkin valoja. Mutta nyt ei auttanut menna paniikkiin. Olin tahan asti kiivennyt edella mutta enaa en uskaltanut. J sai menna ensin. Opas tuli mun takana. Lahes hyperventiloin ja puristin koydesta kaikilla voimillani ja toivoin ettei jalka lipea. Oli vaikea loytaa askelmia ja ruikutin oppaalle vain suomeksi etta ma en pysty, ma kuolen! Lopulta matka taas tasoittui ja pystyimme kavelemaan ylos ilman koytta. Loppumatka oli melko vaivalloista, ilma oli ohutta ja pyorrytti. Hengastyi ihan tosi helposti. Viimeiset 500m oli torkeen pitkat. Ehdittiin kuitenkin huipulle juuri ennen auringonnousua. Kiipeamiseen yolla kului 2,5 tuntia. Ihan huikeeta! Paastiin ylos asti!!! We did it! Korkeutta 4095,2m ja talssimista ylos 8,5km. Nakymat oli sanoinkuvaamattoman upet kun aurinko nousi ja valo laskeutui yllemme. Mitkaan kuvat eivat tee oikeutta talle luonnon kauneudelle.
Jonkin aikaa ihailtuamme maisemia ja levahdettyamme aikoi paluu alas. Jestas! Se oli ihan kauheeta, pahempaa kuin nouseminen. Todella raskasta ja vaati taydellista keskittymista. Piti olla tarkkana mihin astuu. Koysirata nayttaytyi paivanvalossa hieman vahemman pelottavana kuin yon pimeydessa mutta sai silti taas sykkeet nousemaan ja kauhun tunteet pintaan. Asiaa ei yhtaan helpottanut se, etta jalkani lipesi ja kaaduin selalleni koydesta edelleen puristaen henkeni edesta. Loppujen lopuksi olisin varmaan vaan liukunut muutaman metrin alla olevaan puskaan. :) Palattiin leiriin ja saatiin toinen aamiainen, jonka jalkeen matka jatkui alas asti. Viimeiset 2km ja alkoi voimat olla jo kaytetty. Kaaduin viela pari kertaa alastulomatkalla mutaan. Mutta ei haittaa, vuori oli valloitettu! Ehdottomasti rankin ja upein kokemus ikina!!!
Lahtotunnelmissa
Evaat mukaan
Leirissa kuuman kupin aarella
Vitsi, etta palelee
Laban Rata, leiri 3272m
On the top of the world!
Huipulla
Voitto kotiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti