tiistai 11. syyskuuta 2012

Mekong Deltan Water world

Jalleen aikainen aamu. Ei ole montaakaan aamua, etta olis nukuttu klo kuutta tai seitsemaa pidempaan. Kiireista puuhaa taa lomailu! :) Nyt minibussilla Saigonista etelaan upealle Mekong-joen alueelle. Satamassa hypattiin veneeseen, joka kuljetti meita jokea pitkin ohi kalankasvatusaltaiden ja vehreiden saarien. Ben Tre:een kylassa kaytiin tutustumassa coconut candyn valmistukseen ja saatiin maistiaisia. Oli muuten hyvia! Hunajafarmilla saatiin maistella hunajateeta ja siella oli myytavana myos kasvovoidetta, joka nuorentaa ja kaunistaa yms. Onneksi me ollaan niin freeseja ja nuoria ettei tarvinnut sellaista hommata. :) Veneajelu kanaalissa oli huikea, koko ajan odotin mista pompsahtaa krokotiilin paa. Mutta ei siella todellisuudessa moisia petoja (enaa) ollut. Lounaalla paikallinen heppu opetti meita tekemaan itse vietnamilaisia kevatrullia riisipaperista. Sisalle laitettiin vihanneksia ja Elefantinkorva-kalaa. Onnistuttiin melko hyvin! Kala tosin maistui aika mudalle, samalle milta joki naytti. Kyseisesta ravintelista olisi ollut myos mahdollista tilata sammakonreisia, oravaa tai vaikka kaarmetta syotavaksi, jatettiin valiin... Iltapaivalla lahdettiin pyorailemaan lapi riisipeltojen ja talojen. Tiet oli niin kapeita, etta mopon tullessa vastaan sai aina jannittaa pysyyko tiella vai loytaako itsensa pyorineen ojasta. Noh, ojaan en tippunut mutta kumi meni puhki kilsa ennen kuin olimme perilla. Hirvea pamaus! Etta harmitti! Muutaman metrin paassa oli huoltamo, jossa kumi pumpattiin tayteen mutta eihan se kestanyt paria metria pidempaan. Ajelin sitte vanteella loppumatkan. :P Hengissa selvittiin vaikka kuuma tulikin. Matkakumppaneina meilla oli sattumalta sama aussiporukka kuin Cu Chi-tunneleillakin. Olisimme viihtyneet pidempaan, parin yon reissu alueelle olisi ollut huikea. Ihana Vietnam! Tanne tarvii tulla uudestaan. Maa valloitti meidat taysin eksotiikallaan ja ihmisillaan. Travellerin unelma; halpaa matkustaa ja syoda, ruokakin on tosi hyvaa. Tanne on hyva palata.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti